Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 28. syyskuuta 2018

Ajatuksia Syyskuussa 2018

Tuntuuko sinustakin, että aika kuluu kuin siivillä?
Paljon tapahtuu, mutta silti huomaat yhtäkkiä päivien vaihtuvan, kuukausien kuluvan ja taas pian vaihdamme vuotta.

Heräsin ajatukseen, kun aloin miettiä....milloin se olikaan kun jäin vuorotteluvapaalle ?! Marraskuussa 2015 - siitähän tulee aivan tuotapikaa kolme vuotta.

Mutta voi, kaikkea niin ihanaa on tapahtunut tuona aikana. Pikakelauksella kuulumisia ja ajatuksia tähän hetkeen.

Elämäsi on tänään. Ei se ole eilen tai huomenna. Se on nyt. Tässä hetkessä!

Emme kuitenkaan olisi me ilman niitä hetkiä, jotka ovat meitä muokanneet ja ohjanneet tällaisiksi kuin nyt olemme.
Mitä kaikkea voimmekaan olla vielä tämän hetken elettyämme ja koettuamme. Itseä kuunnellen, arvostaen ja iloiten.



Tuon teille tässä tervehdyksen ihanalta rumpukurssilta, jonka ystäväni kanssa puuhasimme Laihialle. Aivan huikea ryhmä kokoontui Laihian Hulmille kauniina kesäpäivänä ja niin valmistui kauniita rumpuja perinteisellä Hopi-intiaanien ohjeilla.
Hoitolassa oranssi rumpu soi tarvittaessa ja intuitiivisesti sitä ehdotan hoitojen lisänä rentouttamaan ja tuomaan kehoon ihanaa värähtelyä. Ääni on upea elementti meille ja sen erilaiset muodot - nauttikaamme siitä.

Hoitolassa asustaa niin perinnehoidot kuin enkelit, keijut ja energiatkin. Jokaiselle löytyy oma hoitomuoto ja kunnioitan suuresti asiakkaan omia tuntemuksia ja uskoa. Meille monelle suojelusenkeli taulut ovat tuttuja lapsuudesta ja suurelle osalle meistä on myös kirkon kerhot ja pyhäkoulut tuttuja. Enkeleillä on meille paljon ihania viestejä ja keijut tuovat iloa elämään. Annetaan kaikkien kukkien kukkia. Pyyteetön suuri RAKKAUS on kuitenkin se yhteinen nimittäjä kaikille. Isäni tapasi sanoa : Uskoa pitää! ellei usko, ei ole mitään. Hän ei koskaan sanonut mihin pitää uskoa. Vaan se oli tärkeää, että on usko joka kantaa eteenpäin elämässä.

 Äitienpäivän aamuna meille syntyi neljä pientä ihmettä.... Pupuja oli alunperin kaksi, kovasti olimme kaksi poikaa ottaneet perheeseen hellittäväksi. Pentuja ehti jo syntyä aiemminkin, mutta pieni Valo-äiti ei osannut hoitaa lapsiaan, liekö liian nuori. Varjo-isä sitten vietiin leikattavaksi, kun mietimme, että ovat kenties liian lähisukua ja vauvat eivät siksikään ole elinkelpoisia. Varjo oli siis jo leikattu ja eräänä iltana Enni huomasi, että pupunen oli rakentanut pesän piiloon. Pupu-agility teki tehtävänsä ja äitienpäivän aamuna neljä pientä kerää oli pesässä. Varoimme visusti ettei Valo äiti hylkäisi vauvojaan. Ja siinä he ovat varsin pieninä ulkoilemassa. Lumi, Myrsky, Tuuli ja Iivani.
Perhe kasvoi heti paljon. Rakkaus ei vähene jakamalla vaan se lisääntyy. Kuusi pupua, Hilu kissa, viisi perheenjäsentä ja usein paljon lainalapsia muumitalossa.

Keväällä kuusenkerkkien aikaan keräilijä heräsi. Ihanaa kuusenkerkkähunajaa on tässä tulossa yskäntropiksi tai vaikka jätskin tai lettujen kylkeen. Oi, miten se on hyvää kultaista ja juoksevaa.


 Luonnosta lääkkeeksi ja lautaselle kurssi Kaustisella antoi ihania ideoita ja saimme maukkaista ruokaa aivan lähimaastosta. Ihana joukko kerääntyi sielläkin ja kauniissa kesäillassa ystävien kesken vietimme aikaa.  Nautimme myös upeasta kivimerestä tai pirunpellosta joka opiston takana avautui. Siellä kivifani istua nakotti keräämässä voimaa tiivistetystä energiasta. WOW mikä voimakurssi


Asiasta kiviin..... lapseni, tyttöseni kirmasi kotiin ja kaivoi repustaan tämän kiven. Äiti äiti, toin sinulle kiven koulun pihalta kun sinä niin tykkäät kivistä. Jotain kimmelsi silmänurkassa ja kivi on hoitolassa tuomassa rakkautta ja valoa.


Viimeisin kuva vaan ei vähäisin. Suuri rakkaus hoitojen saralla. Perinteinen Jäsenkorjaus, Syyskuussa 2018 Keijunkuun Merja on valmistunut koulutetuksi perinteiseksi jäsenkorjaajaksi. Kolmivuotinen taival on taitettu ja koettu hienoja hetkiä uutta oppien ja upeita kokemuksia myös asiakkaiden kanssa. Ammattitaito on kehittynyt alkuhaparoinnin jälkeen, ymmärrys kehon hienoihin toimintoihin on lisääntynyt valtavasti ja sen kunnioitus on valtava. 
Nöyränä upean järjestelmän edessä, rakkaudella ja keskittyvällä työllä, ihmisen kohtaamisella tätä hienoa perinnehoitoa haluan viedä eteenpäin ja auttaa mahdollisimman monia. 
Sydäntä lähellä ovat pienet vauvat ja raskautumiseen sekä synnytykseen liittyvät asiat, mutta aivan kaikki - parantaa emme useinkaan voi, mutta auttaa varmasti suurinta osaa. 
Vastaanotolleni tullaan usein silloin, kun kukaan ei enää voi auttaa. 
Antakaa rakkaat ihmiset kokemus tästä ihanasta hoidosta jo ennen ennekuin siinä on vammoja ja vaivoja, jotka johtuvat kineettisen ketjun häiriöistä. Kehoa rasittavat tänä päivänä istuva elämäntapa, työelämä ja sen ergonimiset tekijät, harrastukset, raskaat taakat - niin fyysiset kuin henkiset, loukkaantumiset, kaatumiset, synnytys, leikkaukset jne jne. Lista on pitkä. 
Käden ja Sydämen liitto - Asiakasta kuunnellen.
Tervetuloa hoitoon

Hoitopiste Keijunkuun uudet nettisivut ovat tekeillä ja facebook-sivuille pääset lukemaan vaikka et olisikaan facebookiin kirjautunut. Ajanvarauksessa sinua palvelee myös nettiajanvaraus www.vello.fi/hoitopistekeijunkuu


Iloa, Valoa ja Rakkautta jokaiseen hetkeesi!