Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 25. joulukuuta 2014

Joulun aikaa ja ajatuksia

 
Hoitopiste Keijunkuussa on aherrus taukoaa hetkeksi jouluna.
On aika levätä ja nauttia,
on aika kerätä voimia ja helliä omia rakkaita ja itseä.
 
SIISPÄ
 
 
Hyvää Joulua,
Olkoon Joulunne kynttilöiden valoa
ja kaikkea hyvää.
Olkoon Joulunne juhlaa ja rauhoittumista.
Tehty lämmöstä, herkuista ja tunnelmista.
 
 


Jouluna on aikaa ajatella ja miettiä nykyisyyttä, tätä hetkeä ja hieman tulevaakin. Olo on kiitollinen ja lämmin, sydän on täynnä rakkautta - myös niitä kohtaan jotka osoittavat välinpitämättömyyttä joko minua ja / tai perhettäni kohtaan tai yleensä muita ihmisiä kohtaan.
 Hieman hämmästyneenäkin tätä asiaa olen miettinyt..On monesti asioita, jotka "riitelevät" ja ne eivät saisi vaikuttaa vuorovaikutussuhteeseen.
Erityisesti olen ajatellut asiaa, koska tämä lienee kasvun paikka juuri minulle. ... Minua kohtaan on helppo osoittaa hyökkäys ja kokeilla rajojakin - sillä olen monesti kuullut olevani esim. työyhteisössä kiltti. Valitettavasti on todettava, että joka ajattelee niin - on väärässä.
Kotona minua on kasvatettu yhdenvertaisuuteen, tasa-arvoisuuteen ja toisten reiluun kohtelemiseen. Myös siihen, että asiasta saa sanoa ja jos kokee saavansa epätasa-arvoista kohtelua, saa siitä huomauttaa. Tarvittaessa myös myöntää, jos on ollut väärässä. Kohdella ihmisiä arvostaen ja välittäen sekä käyttäytyä hyvin.
 Näistä sitten peilaan ajatuksiani ja niitä oppeja joita olen nyt matkani varrella mukaan saanut.
Suhtautuminen hyökkääjän välinpitämättömyyteen on erittäin haastavaa. Vastaanko samalla mitalla? Välinpitämättömästi... EN , vaikka minut suljettaisiin pois joukosta ja minulle tärkeät asiat jätettäisiin huomiotta.
 Matka energiahoitoihin ja -hoitajaksi on opettanut, että RAKKAUS ja VALO ovat negatiivisuutta vastaan tehokkaimmat aseet. Oma voima säilyy ja usein tuo toinen osapuoli onkin se joka valon voimasta alkaa voimaan huonosti. ... Totta, hyökkäys voi voimistua ja joskus väistöliike on ainoa mitä voi tehdä.
 Kiitollisena kuitenkin seison nyt vahvemmilla jaloilla ja jatkan omaa polkuani. Iloitsen asioista, jotka antavat voimaa hetkeen ja kantavat kun on vaikeampaa elämässä. Niin, onhan se kauan tiedetty, että elämään tulee ihmisiä jotka ovat opettajiasi tai karmavelkasi tuo heitä kiusaajinasi eteesi , sillä joskus roolit ovat olleet toisin päin. Tilit siis tasataan ja sehän on reilua!



Joulun aika on ollut myös ihania hetkiä rakkaiden kanssa ;
 Oma perhe on tuottanut valtavasti iloa ja rakkaus on ollut läsnä voimakkaasti.
 Sisko, vanhemmat ja anoppi ovat olleet ilossamme ja juhlassamme, ajatuksissa ja puheluin sekä viestein.
 Kummipoikani kanssa viestittely oli erityisen tärkeää ja tuo meidän voimakas yhteys oli läsnä. Rakkaus ja välittäminen, ilo ja lähentyminen.
Juttelu isotädin kanssa edesmenneen mummuni syntymäpäivänä sai molempien kaipauksen kautta ihania muistoja heräämään ja oli voimaannuttava sekä lähentävä.
 Viesti enolta oli myös lämmittävä ja läheinen, kertoo tuosta yhteydestä joka on ollut olemassa varmaan siitä päivästä alkaen kun olen elämäni saanut.

 Jouluni on siis ollut mitä suuremmassa määrin....
kynttilöiden valoa ja kaikkea hyvää,
juhlaa ja rauhoittumista.
Tehty lämmöstä, herkuista ja tunnelmista.
 
Mielenkiinnolla ja suurella kiitollisuudella ; kaikesta hyvästä ja suurista opetuksista ja opettajista . Matka jatkuu vuoteen 2015
              

maanantai 8. joulukuuta 2014

Adeventtiaikaa

Adventtiaikaan kuuluu jouluun valmistautuminen ja joulun sanoman muisteleminen.

Tyttäreni kertoi hiljaa supattaen hoitohuoneessani näin : Äiti, pian saamme viettää sitä ihanaa syntymäpäivää. Se setä, joka syntyi aivan vauvana, viettää pian juhlaa.

Hiljentyminen, hyvien ajatusten ajatteleminen, lahjojen antaminen, yhdessäolo. Ne ovat myös tunnettuja teemoja joulun aikana.


Monia vuosia olemme myös lähettäneet joulukortteja ja tervehdyksiä ystäville, tuttaville ja sukulaisille. Olemme itsekin saaneet ihania tervehdyksiä, jotka ilahduttavat kovasti ja olemme niistä kiitollisia.
Muutamia vuosia sitten päätimme luopua joulukorttien kirjoittamisesta ja laittaa tuo käyttämämme raha johonkin hyvään. Viime vuonna muistimme Pelastakaa Lapset Ry:n kautta kotimaan lapsityötä. Tänä vuonna valitsimme HOPEn. Hope toimii, jotta lapsilla Suomessa olisi tasa-arvoiset mahdollisuudet kokea ilon ja onnistumisen hetkiä.

 Hoitopiste Keijunkuu tarjoaa myös veloituksetta energiahoitoa vuoden loppuun saakka. Tarkoituksena on jakaa iloa ja hyvinvointia kaikille. Toivoisin, että jokaisella olisi mahdollisuus saada kokeilla erilaisia hoitomuotoja.

 Ihanteena olisi, että rahan mahti taittuisi ja voisimme vaihtaa erilaisia hoitoja tai tuotteita toisiin. Jokaisella on vahvuutensa ja "tuotteet" joita voisi vaihtaa vaikkapa luontaishoitoihin. Yhdellä on taito tehdä villasukkia, toisella leipoa tai siivota, kenties marjoja pakastimessa muillekin tai riistaa metsästäjältä. Haaveita on monenlaisia - tässä yksi niistä.

 Pieniä valmisteluja adventtiaikana olen jo tehnyt, kummilapsille sekä lastemme kummeille on paketit jo matkalla. Itse odotan eniten joka vuotista lahjaani, siivousta - jonka mieheni pyynnöstä tänäkin vuonna tehdään ammattilaisen taholta. Kun koti on siisti - saa joulu tulla.

Valaistaan koti kynttilöillä, nautitaan perheen yhdessäolosta, joululauluista - joulun taiasta ... Tule joulu kultainen....

maanantai 24. marraskuuta 2014

Mietteitä ....

Olemme Suomessa saaneet lukea uutisista ikäviä uutisia perhesurmista ja nuorista uupuneista äideistä, jotka päätyvät epätoivoisiin ratkaisuihin.

Äsken kun kirjoittelin tuosta D-vitamiinista, tuli tämäkin aihe mieleeni. Mikä onkaan D-vitamiinipitoisuus suomalaisilla? Pimeys ja valottomuus saa tekemään epätoivoisia asioita, D-vitamiini vaikuttaa myös erilaisten aivojen välittäjäaineiden muodostumiseen.

Jotain muutakin pitäisi tehdä.....

Päivän sana on verkostoituminen, kerätään joukko asiantuntijoita tai virkamiehiä auttamaan perheitä tai niitä jotka apua tarvitsevat. Monessa tapauksessa saadaankin apua perheille ja monet motivoituvat itse auttamaan itseään.

Mutta, silti tapahtuu ikäviä tapauksia ja lastensuojelu saa kovia syytteitä, vaikka mieleeni tuleekin kysymys...voidaanko syy siirtää johonkin viralliseen tahoon, jos mätäpaise on toisaalla?? Sekin on tämän päivän trendi - vastuuttomuus. On päiväkodin ja koulun syy jos lapsi on ahdistunut ja ylivilkas....

Vastuu lähtee aina kotoa ja omista vanhemmista, samoin välittäminen. Sekä aikuisista yleensäkin!!

Varmasti tarvittaisiin konkreettista apua koteihin, aivan kuin eräs psykologi kirjoitti Hesarissa - kodinhoitajat takaisin. Monillakaan ei ole turvaverkkoa omalla paikkakunnalla - omat vanhemmat asuvat kaukana, tai eivät voi auttaa. Sisaruksia ei ehkä ole ja tuttaviakin vain muutamia, ja heitä ei voi vaivata, kun ovat samassa tilanteessa itsekin.

Yhteiskuntamme on muuttunut ja lapsiperheet ovat monesti leikkausten kohteena budjeteissa ja palveluja vähennetään. Nyt olisi hyvä aika muuttaa tuo käytäntö ja suunta - konkreettista apua kotiin ja vähemmän palavereja ja neuvotteluja. Enemmän aikaa hoivaamiseen ja kohtaamiseen, vaikkapa sämpylöiden leipomiseen ja lasten kanssa olemiseen.....



Rakkautta ja rajoja.....

Lapset  tänä päivänä ovat varsin tietoisia oikeuksistaan ja osaavat sen myös napakasti ilmaista. Rajat ja Rakkaus on kuitenkin aikuisten annettava ja osoitettava - se on meidän tehtävä ja velvollisuus.

Siskoni nuorisotyöntekijänä kohtaa tuota rajattomuutta usein, mutta kun rajat välittäen laitetaan paikalleen, on usein myös välitön palaute nuorilta varsin sydämeen koskettavan hellyttävää.

Omalta osaltani olen jo ajat sitten päättänyt osallistua talkoisiin, ja monesti tuosta välittämisestä olen täällä blogissakin kirjoittanut. Komennan muitakin lapsia kuin omiani, osoitan rakkautta ja välittämistä lähimmäisilleni. Pyrin olemaan työssäni sellainen henkilö, joka auttaa yli työnkuvan ja tarvittaessa järjestän apua.
 Suurella kunnioituksella ihailen sijaisperheitä ja -vanhempia, jotka kantavat kortensa kekoon ja auttavat lapsia saamaan elämäänsä turvallisia ihmisiä.

Johtotähtenä voisi kai pitää lausetta : YKSIKIN TURVALLINEN AIKUINEN LAPSEN ELÄMÄSSÄ VOI MUUTTAA KOKO ELÄMÄNSUUNNAN.....

D- vitamiinista

Ilolla sain huomata että D-vitamiini ja sen vaikutukset kiinnostavat mediaa, ja iltalehdessä olikin kirjoitus asiasta. http://www.iltalehti.fi/terveys/2014112318861275_tr.shtml

Suomalainen suositus D-vitamiinista on varsin alhainen eli 20µg /vrk aikuisille. Kirjoituksessa pohditaan, että vähintäänkin tupla-annos olisi hyvä eli 40-50µg/ vrk.

Millainen on sinun annoksesi?




Minun annokseni on 125µg /vrk. Annokseni suunniteltiin yhdessä funktionaalisen lääkärini kanssa. D-vitamiinia käytin jo ennen lääkärini tapaamista 100µg /vrk, sillä perehdyin aiheeseen D-vitamiini ja kilpirauhanen. Suositus oli että kilpirauhasen vajaatoimintaa poteva saisi tuon annoksen vuorokaudessa D-vitamiinia, jotta se tukisi kilpirauhasen toimintaa.

D-vitamiini vaikuttaa monella tavalla ja sen riittävä saanti onkin perinteisesti yhdistetty kalsiumin ja luuston aineenvaihduntaan. Viimeaikaiset tutkimukset kertovat  D-vitamiinilla olevan laajoja vaikutuksia terveyteen mm. sydän-ja verisuonitauteihin , syöpätauteihin, MS-tautiin,  fibromyalgiaan, reumatauteihin,  metaboliseen oireyhtymään ja tyypin 2 diabetekseen ja moniin muihin.
Tutkimuksissa veren korkea D-vitamiinipitoisuus, etenkin alle 20-vuotiaana, voi vähentää 70 % MS-taudin riskiä verrattuna pieneen veren D-vitamiinipitoisuuteen.
D-vitamiini voi vähentää riskiä sairastua tyypin 2 diabetekseen.  Tutkijat kansanterveyslaitokslta seurasivat 17 vuotta noin 4000 suomalaisen naisen ja miehen terveydentilaa. Niillä henkilöillä, joiden veressä oli eniten D-vitamiinia, oli 40 % pienempi sairastumisriski verrattuna niihin, joiden veressä vitamiinia oli vähiten.
Maailman terveysjärjestön (WHO:n) syöväntutkimuslaitos IARC analysoi 18 suurta D-vitamiinitutkimusta, joihin oli osallistunut 57 311 ihmistä. Heidän terveydentilaansa oli seurattu noin kuusi vuotta. Sinä aikana 4 777 heistä kuoli. D-vitamiinia ravintolisänä käyttäneiden kuolleisuus oli kahdeksan prosenttia pienempi kuin muiden. D-vitamiinilisän päiväannos vaihteli 7,5:stä 50 µg:aan; keskimäärin se oli 14 µg. D-vitamiinilisää käyttävien ihmisten veressä oli 1,5–5,2 kertaa enemmän tätä vitamiinia kuin muilla.
Lontoon King’s Collegessa tehdyn tutkimuksen mukaan D-vitamiini lisää keuhkoissa tulehdusta vaimentavan tulehdussytokiinin, interleukiini  10:n (IL10:n) tuotantoa. Silloin astman oireet vähenevät, jopa sellaisilla potilailla, joihin kortisoni  ei ole tehonnut. 
Vanhusten D-vitamiinin puute on yleistä, ja se voi lisätä ennenaikaisen laitoshoidon tarvetta. Yli 65-vuotiaita koskevassa seurantatutkimuksessa todettiin että elimistön vähäinen D-vitamiinimäärä on yhteydessä kognitiivisten toimintojen heikkenemiseen.
Useat tutkimukset ovat viitanneet siihen, että riittävät veren D-vitamiinipitoisuudet voivat ehkäistä flunssaa. Vuonna 2010 tehdyssä  kaksoissokkotutkimuksessa 334 japanilaisella  koululaisella kaksi kertaa päivässä annettu D-vitamiinilisä vähensi merkittävästi A-tyypin influenssan  riskiä. 
Cambridgen yliopistossa  2014 tehdyn tutkimuksen mukaan kuolleisuus on vähäisin, kun D-vitamiinia on veressä vähintään 90 nmol/l.

Tässä oli vain muutamia D-vitamiinin tutkimuksia. Suosittelen lämpimästi säännöllistä D-vitamiinilisää ellet sitä vielä käytä.

Monesti mietitään että mikä on turvallista.... luonnosta, kesällä auringosta keskipäivällä 15min. aikana voi saada D-vitamiiniannoksen joka vastaa 250µg annosta. Pimeässä Suomessa lisä on siis kovastikin tarpeen.
 Valitse siis laadukas D-vitamiini, mielellään öljykapselina -

 Immuniteetti Kiittää !

maanantai 17. marraskuuta 2014

Terveisiä kursseilta

Viikonloppuna sain mahdollisuuden osallistua Tampereella kursseille.

Kurssin järjestäjänä toimi Esko Jalkasen työtä jatkava Luonnonvoimat Yhdistys Ry.

Yhdistys tekee Esko Jalkasen elämäntyötä tunnetuksi Suomessa.
Esko Jalkanen (1921-2007) oli metsänhoitaja, luonnontutkija ja kuuluisa suomalainen mystikko ja avunvälittäjä.
THM Tiina Lindholm vie eteenpäin Esko Jalkasen elämäntyötä viikonloppukurssein, ja pitämällä esitelmiä luonnon salaisista voimista ja niiden käytöstä. Esko Jalkasen nimesi työnsä jatkajaksi Tiina Lindholmin.
Kursseilla, yhdessä vapaaehtoistyöntekijöiden kanssa ohjataan henkiseen kasvuun liittyvissä asioissa, kaikkia asiasta kiinnostuneita sekä välitetään Esko Jalkasen ohjeisiin perustuvaa maksutonta kuntoutusapua  halukkaille.


Kurssilla opin käyttämään varpua ja etsimään sen avulla maasäteilyä sekä poistamaan haitallista maasäteilyä.
 Oppi oli erittäin energeettistä sekä paljon antavaa. Kaikki opit perustuvat Esko Jalkasen vuosia kestäneeseen elämäntyöhön sekä luonnonilmiöiden tutkimiseen.

Koin heti alkuunsa ahaa-elämyksiä ja jollain tavalla dejavun. Isä sekä hänen äitinsä olivat aina puhuneet "vesisuonista" ja niitä on meidänkin kodista katseltu - ja sen mukaan on sängyn paikat valittu ettei tuo haitallinen säteily meitä tavoittaisi ja häiritsisi.

Vesisuonet olivatkin haitallista maasäteilyä ja nyt olemme siitä päässeet kodissamme. Ihanaa! Heilurilla ja varvulla voin vielä etsiä linjoja, mutta haittaa siitä ei enää meidän terveydelle ole.

Käsittelimme tärkeitä asioita mm. sähkömagneettista kenttää ja kuinka se kuluttaa meidän voimat ja energiat - lopulta toipumaan ei enää ehdi vapaa-aikanakaan. Kännykän ja mikroaaltouunin vaikutuksista monet ovat jo kuulleetkin. Mikro saa erilaisen käyttötarkoituksen ainakin meidän perheessä - se on vain suuressa hätätilassa käytössä - jos silloinkaan. Tiina suositteli sitä keittokirjojen säilytykseen ja ideoimme myös että mm. taikina nousee mainiosti suljetussa tilassa.

Muita tärkeitä asioita on myös rakkauden välittäminen, ruoasta kiittäminen, hyvät toivotukset ja myös se ettei vainajista puhuttaisi pahaa.
                                 
Terveyttä on hyvä vaalia luomutuotteilla, auringon alla kasvaneilla tuotteilla, kotimaisilla marjoilla ja huolehtia kehon happo-emästasapainosta - hapan keho sairastuu herkemmin ja on kasvualusta myös esim. syövälle. Emäksisyyteen on siis hyvä pyrkiä mm. kasviksia ja marjoja syömällä.

Ihania hetkiä ja hoitamista jota saan toteuttaa - pyynnöstäsi autan myös sinua



perjantai 14. marraskuuta 2014

Ajatuksia toiseen työhöni liittyen

Ensimmäisen oman lapseni sain vuonna 2001. Aikuisella iällä saatu lapsi oli minulle sopiva aika tulla äidiksi. Monenlaiset kokemukset oli koettu ja maailmallakin asuttu ja eletty, olin nauttinut jo aiemmista parisuhteista, elänyt sinkkunakin ja bailannut sieluni kyllyydestä.

Koin olevani valmis äidiksi ja omaan äitiyteen liittyviä mietteitä olin jo itseni kanssa käynyt läpi.



Englannissa työskennellessäni kävin työpaikkakoulutuksena osion jossa perehdyttiin päihteitä käyttävän äidin hoitoon. Tapasin monia joilla oli huumeongelma, lääkeriippuvuuksia mm. Petidinin väärinkäyttöä sekä useita joilla oli vakava alkoholiongelma.

Kiinnostukseni heräsi uudelleen. Selventääkseni tätä uudelleen heräämistä.... Valmistuin perushoitajaksi 1992, ja silloin tein päättötyöni Alkoholistin hoitoprosessista.


Monien sattumien kautta pääsin nykyiseen työpaikkaani ja sain alkaa työskentelyn tiimissä ja kohdata äitejä joilla on tai on ollut aiemmin päihdeongelma.

 Mitä tuo työ on?

 Se on kuin kätilötyö tai hoitotyö yleensäkin mielestäni,

välittämistä
kohtaamista
kuuntelemista
luottamusta
turvallisuutta
kontrollointia
kehumista onnistumisista
matkaamista yhdessä pieni pala elämässä, välillä edellä suuntaa näyttäen, välillä rinnalla ajatuksia jakaen, välillä perässä -eteenpäin työntäen.

Monilla on elämässä kokemus, jolloin nuo aiemmin luetellut asiat eivät ole toteutuneet koskaan!

Varsin koskettavaa luettavaa löytyy linkistä www.lasinenlapsuus.fi

 Suosittelen myös katsomaan videoklipin https://www.youtube.com/watch?v=LEnHgoSz7r0 Orpokoti

Aina on mahdollisuus muutokseen ja meistä jokainen voi olla se joka auttaa tuohon muutokseen, se voi olla se yksi välittävä sana, se voi olla se yksi oikea kysymys, se voi olla se yksi oikealla hetkellä läsnäolo.


 Kaiken avain on jälleen se lempiaiheeni : VÄLITTÄMINEN

maanantai 27. lokakuuta 2014

Diplomivyöhyketerapeutti


Lokakuun 12.päivä vuonna 2014 se on totta!!

Uurastus palkittiin ja sain kunniakirjani - DIPLOMIVYÖHYKETERAPEUTTI- LUONTAISHOITAJA!

Olen valtavan onnellinen ja iloinen juuri tästä saavutuksesta. Olen saanut tehdä upeaa matkaa ja opiskella huikeassa seurassa saaden elämääni mukaan samanhenkisiä ihmisiä, sielunsiskoja ja -veljiä.

Onnea on vastaanottaa ajokortti ja alkaa kulkea omaa polkua.


KIITOS KAIKILLE IHANILLE KANSSAMATKUSTAJILLE :)

Rohkeudesta

Elämäni tähtihetkiä oli kun minulle rakas kummipoikani pienenä kertoi sanoneensa että minulla on sellainen kummitäti, joka ei pelkää yhtään mitään.

Sen lauseen ja sen tunteen muistan varmasti ikuisesti  - se olkootkin sellainen johtotähti tähänkin päivään.

Niin, olinkin tuolloin varsin peloton ja kokosin monessa asiassa voimat yhteen ja sopivan itsekkäästi ajatellen marssin läpi vaikeuksien uusiin ulottuvuuksiin.

Mitä sitten tapahtuukaan välillä kun tuo rohkeus pakenee jonnekin, ja tilalle tulee vasten omia periaatteita tekeminen, toimiminen toisten tahdon mukaisesti ja jopa antaa omien arvojen tulla jyrätyksi.
 Elämän polulla vastaan kulkee myös niitä ihmisiä, jotka vievät tahdon, rohkeuden, halun sekä ymmärryksen toimia ja kuulla omaa sisäistä ohjausta.

Ihanaa on, että kuitenkin tuosta tunneköyhyydestä, itkun ja kyynelten loputtomasta virrasta voi nousta ja tulla uudelleen rohkeaksi.
 Edelleen elämänpolulla tulee vastaan sellaisia ihmisä, jotka koettelevat rohkeutta. Ja tänä kirvoittaa ajattelemaan taas uudelleen näitäkin asioita.

 Olenko oikeasti taas rohkea? Voinko tuoda oman mielipiteeni esille tulematta tuomituksi henkilökohtaisesti vaikka kyse onkin esim. työasiasta. ? Onko minulla oikeus olla minä itse? Haluaako ympäristöni tai yhteisöni muuttaa minua sellaiseksi suostumuksellani, että olenkin pian huonosti voiva sätkyukko, joka tekee asioita vastentahtoisesti ja omien arvojen vastaisesti. Entä onko minulla tilaa seisoa omilla jaloillani paineesta huolimatta?

Päätin, että paineesta huolimatta on seisottava jaloilla vahvasti jalkapohjat maassa, hengitettävä tiukan paikan tullen jalkapohjien kautta maahan ja vaikka puristettava kynnet kämmeneen syvälle. Ja Olla se MAAILMAN ROHKEIN KUMMITÄTI

Ja mikä parasta, marraskuulla on ihanat astraalienergiat liikkeellä, ne tukevat meitä monella tapaa. On aika ...NYT TEEMME ELÄMÄMME TÄRKEIMPIÄ PÄÄTÖKSIÄ!

 Siksipä käännän AJATUKSET keskittyneesti haaveeseeni, fogusoidun vain siihen mitä oikeasti haluan tästä ajastani täällä, tässä hiilipuvussa. Annan tuulen tuivertaa ja heiluttaa. Luotan rakkauden voimaan ja siihen, että todelliset kasvot paljastuvat aina viimekädessä. 

 ja muista UNELMASI ON TOTTA!

torstai 4. syyskuuta 2014

Syyskuu



Syyskuun ensipäivät käsillä ja vauhti sen kun kiihtyy.

Energinen elokuu jäi taakse ja vuosikelloa rukattiin mestarinlukemiin - 44 - Huippua, on elää todeksi omaa elämää ja sen tuomia käänteitä.

Vyöhyketerapiaopinnoissa kiiruhdettiin jo toiseksi viimeinen kurssi. Erityisen valloittava energeettinen kansainvälinen näkemys vyöhyketerapian maailmaan Chakrojen , meridiaanien ja värien avulla. Olemmehan energiaa mitä suuremmassa määrin.

Suunnitelmissa on, että valmistun lokakuun kurssilla. Nyt on aika panostaa kirjalliseen diplomityöhön ja saattaa se valmiiksi. Kiitos Ihanille asiakkailleni - olen saanut suunnattoman paljon tehdä upeita hoitokokonaisuuksia ja otteiden varmuus ja lujuus on löytänyt uomansa.


Iloitsen suunnattomasti, että törmäsin LR tuotteisiin. Olen saanut itse paljon voimaa, iloa, jaksamista ja hyvinvointia Mind Master- tuotteesta. Asiakaspalautteetkin ovat olleet loistavia.

 Hieno tulos on mm. se että eräs asiakkaani oli huhtikuun lopulla mittauttanut kolesteroliarvonsa ja samalla oli otettu pieni verenkuva. Kolesteroli oli 7,3 ja HB 130 . Mitään muuta ei elämäntilanteessa tai - tottumuksissa muuttunut kuin se, että hän otti käyttöön Mind Masterin. Elokuun lopussa kolesteroli oli 6,1 ja HB 142.
 Aivan mahtavaa, ja tämä on hieno palaute. Saksassa on tehty useita tutkimuksia tästä tuotteesta ja todistetusti jo kahden päivän käytöllä alkaa stressihormoonien taso vähentyä kehossa.
 Stressi aiheuttaa mm. korkeaa kolesterolia, ja pitkittyessään monet sairaudet saavat alkunsa.

 Vilpittömästi myönnän, että tämän tuotteen avulla saan sellaista potkua päivääni, että sillä jaksaa iltaan saakka :)

 Toinen huikea tuote on PROBIOTIC 12. Probioottivalmiste joka on mikrokapseloitu ja erittäin tehokas. Se alkaa imeytyä vasta suolistossa, ja erityispatentoidun koostumuksensa avulla se pääsee ohittamaan voimakkaat mahahapot. Useimmat probioottivalmisteet tuhoutuvat jo mahalaukussa ja niistä ei juurikaan ole muuta apua kuin lumevaikutus.

 Perheessämme ehti jo jyllätä syysflunssa, mutta kun oivalsin että minullahan on tuota tuotetta kotona, niin muutamassa päivässä tauti talttui ja perhe toipui.



Ehkä kaikkein parasta on, että elämääni on tullut ihania ihmisiä ja upeita energioita, monellakin tavalla huomaa että ryhmissä on voimaa, iloa ja tahtoa. Mestarinvuoden ensipäivät ovat siis olleet varsin Kiitollisuuden arvoisia. Nautitaan Elämästä!


keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Ajatuksia Kesästä

Juhannuksesta on vierähtänyt aikaa ja olemme saaneet nauttia ihanasta kesästä.

Vapaus, loma, stressittömyys, lämpö ja valo, auttamat meitä jaksamaan elämänkäänteissä. Vastauksia ja elämänohjeita annetaan, jos niin haluamme.
 Minua puhutteli lukemani artikkeli :

Jokainen on itse vastuussa Onnellisuudestaan. ( pääkirjoitus/ kolumni Sami Sillanpää 26.2.13)

Siinä kirjoittaja on saanut ihanasti tekstiin kiteytettyä sen mikä elämässä onkin tärkeää. Ajatuksina kerään tähän seuraavat :

Päästä irti – älä haudo vihaa sisälläsi.
Ole kiitollinen – keskity hyvään.
Anna anteeksi – älä anna kokemasi vääryyden hallita itseäsi.
Hyväksy se, mihin et voi vaikuttaa. Heittäydy siihen, mihin voit vaikuttaa.

Olen iloinen, että olen saanut kasvaa ja kulkea tätä polkua, oivaltaen juuri tuon saman. Mikään tai kukaan muu ei voi minua tehdä onnelliseksi. Voin jokaisella toimellani, valinnallani vaikuttaa omaan hyvinvointiini ja onnellisuuteeni. Olen kiitollinen jokaisesta päivästä joka minulle annetaan, sisältää ne sitten hyvää tai vähemmän mielyttävää tai joka surua. Minulla on onni olla juuri tässä ja nyt.
  Iloitsemalla ja nauttimalla toisten onnesta , saan itsekin kokea olevani osa sitä. Annetaan valomme loistaa, jokainen voi sytyttää sen sisäisen lamppunsa. Lohdullista - eikö? Valinta on Sinun!



 Seiso vahvasti omilla jaloillasi, anna oman voimasi kantaa - sinullekin on oma polku jota kulkea. Luota, Nauti, Kiitä - Elämä Kantaa ja Antaa <3

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Ihanaa Juhannusta Kaikille


Lopeta Jussina uurastus työ,
lauteilla loju ja löylyä lyö !
Sivele itsesi hunajalla,
kuningatarten lahjalla ihanalla
Kiitolliseen mieleen hiljaa vaivu,
Onnelliseen oloon rauhassa vaivu
Anna aatosten rauhassa mennä ja tulla,
Oikeus itsesäs hoivata sulla.
Mielihyvän tunteessa oikein kelli,
Joka hetkestä nauti ja itseäs helli.

Voimallista Kesän Juhlaa, Iloa, Valoa ja Juhannuksen Taikaa!


Ihana keskikesän aika, voimia on tankattu tulevaan ja valon aikaan saama virkeys tuntuu kehossa. 
Kesä on aivan mahtavaa aikaa tankata voimia sekä vitamiineja syksyä varten, monet lopettavat kesäksi kaikki lisäravinteet ja koittavat kiriä vajetta täyteen syksyn ja talven aikana. 

Nyt on paras aika tankata aurinkoruokaa  - siis oikean auringon alla kasvanutta ruokaa. Sekä hyviä luontaisia vitamiineja. LR-tuotteista mm. löytyy Mind Masterista sekä Vitaactivesta aivan mahtavia luontaisia vitamiineja. B-vitamiinit laskevat stressitasoa ja auttavat siis ottamaan lomasta kaiken irti ;). Pääset nopeammin stressittömään tilaan ja on helpompi taas loman jälkeen aloittaa työelämän haasteet. 



Nauti saunan lämmöstä ja puhdistavista kylvyistä. Luonnossa on nyt kaikkea ihanaa, mitä voit jalkakylpyyn tai koko kylpyyn lisätä. Omassa jalkakylvyssäni on mustaherukan lehtiä ja merisuolaa.
Mustaherkukan lehtien tiedetään mm. rauhoittavan sympaattista hermostoa, se alentaa verenpainetta, parantaa laskimoiden verenkiertoa, sekä ehkäisee tulehduksia.
Jalkakylpyyn voi laittaa vaikkapa koivun lehtiä, nokkosta, voikukkia, mäntyn oksia, ruusun terälehtiä jne.jne. melkeinpä mielikuvitus on vaan rajana. 
Nokkonen ja koivu auttavat mm. nestekiertoa ja ovat virkistäviä sekä vahvistavia. Voikukka puolestaan edistää ruoansulatusta ja on puhdistava. 


Meillä on aivan mahtava luonto ja sen antimet, säätilasta huolimatta löytyy paljon ilon ja nautinnon aiheita - ota sinäkin niistä kiinni.



sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Ihania uusia tuotetuttavuuksia


Hoitopiste Keijunkuu on lisännyt tuotevalikoimaansa LR Health and Beauty tuotteisiin. 

Sieltä löytyi heti suuria suosikkeja, jotka todellakin vaikuttavat ja auttavat joka päivä jaksamaan ja voimaan hyvin.

Suursuosikikseni kiri MIND MASTER,
 innovatiivinen, tutkittu tuote,joka auttaa stressin hallinnassa sekä suorituskyvyn nostossa.

Stressi ei synny itsestään, se on kehon luonnollinen reaktio vaikeisiin ja uhkaaviksi koettuihin tilanteisiin. Stressihormonin eritys lisääntyy ,ja se saa elimistön suorituskyvyn vastaamaan haasteisiin. Terve ihminen kestää tämän "taistele tai juokse" -reaktion, jos se on lyhytkestoiseksi. Pitkittyessään se alkaa kuluttaa niin psyykkisiä kuin ruumiillisia voimavaroja.

Vapaa-aika ei tuo enää tarvittavaa lepoa . Uneen pääsy on vaikeaa ja uuden työpäivän ylivoimaisuus alkaa herätellä jo varhain aamuyöstä.

Pitkään jatkunut ponnistelu ylittää sietokyvyn. Kuormitus alkaa näkyä ruumiillisinakin oireina: sydän takoo levossa kuin juoksulenkillä, rinnassa tuntuu muljahduksia, mahaan koskee, niskat ovat jumissa ja päässä on puristava panta. Tutkimukset ovat osoittaneet pitkäaikaisen stressin liittyvän lisääntyneeseen riskiin saada elimellinen sairaus mm. sepelvaltiomotauti ja diabetes ovat tälläisiä sairauksia.
 

Omia kokemuksia :
- Aineenvaihdunta sai heti boosteria ja alkoi toimia vauhdikkaammin. 
- Intoa ja jaksamista tullut päivään huomattavasti enemmän ja illalla luonnollinen väsy
- Saa aikaan sellaisia asioita, joita on jäänyt tekemättä
- Uni on laadukasta ja syvää
- Hartiajännitykset ovat helpottuneet
- Toipuminen rasituksesta on helpompaa, kuten esim. yövuoroista palautuminen

ja tässä toinen supersuosikkini. ALOEVERA HAMMASGEELI.

Olen varmaan aiemminkin tuonut esiin suositukseni fluorittomasta hammastahnasta. Löysin ilokseni LR-tuotteista tämän vaihtoehdon.
 Aloevera hammasgeeli on hyvälaatuinen ja sisältää mm. runsaasti aloeveraa, propolisuutetta sekä echinaa. Se on raikas ja mieto, sopii myös lasten suuhun.

Erityisesti suosittelen tätä, jos suusi on herkkä ja saat helposti kipeitä aftoja. Myös kaikille joilla on kilpirauhasen kanssa ongelmia, sillä fluori estää kilpirauhasen toimintaa.  Fluori kertyy elimistöön ja haittaa monien tärkeiden rauhasten sekä elinten toimintaa. Lisää voit lukea http://www.elinahytonen.fi/2011/01/fluori-suuri-valhe-2/.
Myös 
Kariesopin professori Jorma Tenovuo on kertonut jo vuosia sitten mm. Hesarissa hammastahnojen vaikuttavista aineista. Golgate Total -tahnan sisältämästä triklosaanin hän kertoo, että se tutkimusten mukaan lisää bakteerien vastustuskykyä antibiooteille. Aine on myös haitallista kaloille. Hän kirjoitttaa aineen vaikutusten olevan vielä niin avoimia, että käyttö pitäisi lopettaa kuluttajatuotteissa.
Elmex-tahnasta hän kertoo näin. Tahnan sisältämän amiinifluoridin muodostavan suussa hajotessaan nitrosamiineja, jos suussa on ravinnosta saatuja nitraatteja tai nitriittejä. Nitrosamiinit ovat syöpää aiheuttavia aineita. Hän ei suoraan väitä hammastahnan aiheuttavan syöpää, mutta tavallaan kehottaa varomaan ainetta.
Sinkkisitraattia ja pyrofosfaattia sisältäviä tahnoja ei hänen mukaansa saa missään nimessä käyttää lapsilla, joilla on puhkeavia hampaita, sillä niiden hammaskiille ei vielä ole kovettunut riittävästi.


Aloevera hammasgeeli on turvallinen vaihtoehto, tee sinäkin pieniä muutoksia - ne voivat olla myöhemmin suuria vaikuttajia !






Ihana Kesäkuu Tervetuloa  - Innostukaa tutustumaan uusiin ihaniin tuotteisiin. Kerron blogissa myöhemmin lisää tuotteista, muistakin kuin suursuosikeistani :)

 

Luontoäidin eväitä

Ihana alkukesä!! Vaaleanvihreää väriä, tuoksuja ja valoa. Kuinka luonto tarjoaakaan meille ihania eväitä niin henkisesti kuin fyysisestikin.

 Olen Kiitollisena, nauttien kerännyt pieniä annoksia ihania luonnonantimia ja tehnyt siirappeja talven varastoon. Aiemmin keräsin kuusenkerkkiä ja annoin niiden tekeytyä siirapiksi.
 Ihana tuoksu ja loistava maku!

Ohje:

                    KUUSENKERKKÄSIIRAPPI

1 osa kuusenkasvaimia
1 osa tummaa kidesokeria (itse käytin inkkarisokeria)

  Pilko kuusenkerkät pitkäteräisellä leikkuuveitsellä leikkuulaudan päällä pieneksi.
 Laita lasipurkkiin vuorotellen kerroksittain 1/2 cm murskaa ja 1/2 cm sokeria.
 Aseta purkki lämpimälle ikkunalle ja peitä purkin suu pyyhkeellä (tai talouspaperilla), jonka kiinnität kumilenkillä.
Anna muhia rauhassa 4-5 vrk (annoin muhia 5 vrk), minkä jälkeen purkista voi alkaa valuttaa sokerilientä.
Siivilöi liemi tai käytä sellaisenaan.
 Siirappi säilyy jääkaapissa, mutta sen voi myös pakastaa (alla sanotaan, että parasta olisi pakastaa, jotta tärkeät vitamiinit säilyisivät).

Siinä sitä ihanaa lähes mustaa siirappia on ja todellakin varmasti erinomainen yskän taittaja . Kerkkäsiirappi sopii myös teehen hunajan tapaan käytettynä.

  Toisen siirapin valmistin tänään voikukista. Alkukesän auringot :)

Pian pian ennen nurmikon ajamista keräsin kulhooni annoksen kukintoja ja sitten vaan keittelemään. Muutamien tuntien valmistelujen jälkeen oli tuo eliksiiri valmista. Voikukat sisältävät mm. taraksiini-karvasaine,tarakseroli, hartsit, flavonoidit, ja fruktoosi. Voikukasta saa myös  A-, B-, C-, ja D-vitamiinia, kalsiumia, fosforia, magnesiumia,rautaa ja kaliumia. Siispä  terveys"rikkaruoho".
Ohje:

Voikukkasiirappi

1 osa voikukan kukkia
3 osaa vettä
tummaa sokeria tai hunajaa

Kuumenna vesi ja voikukat kattilassa hitaasti  kiehumapisteeseen. Anna jäähtyä  joitakin tunteja, minkä jälkeen purista voikukat pois. Anna jäljelle jääneen liemen hautua liedellä pienellä lämmöllä ilman kantta, jotta liika neste haihtuu. Kun nestettä on jäljellä n 1/10, lisää saman verran tummaa sokeria tai kaksinkertainen määrä hunajaa ja anna sulaa. Jäähdytä. säilytä jääkaapissa. Siirappi maistuu esim. leivän tai lettujen päällä.


 Viime vuonna kuivasin paljon villivihanneksia,nyt on näköjään erilaisten muotojen vuoro. Uhkasin keväällä että syön vuohenputken sukupuuttoon tontiltamme ;). Varmaan pitäisi aloittaa jo sillä se paholainen valtaa alaa.

 Onni onnettomuudessa siis, kun kasvimaa jää tänä kesänä laittamatta. Muita antimia ammennetaan lähimaastosta, siinäpä on kasvimaata kerrakseen .

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Terveiset Ihanilta kutsuilta sekä Naisten Messuilta


Hoitopiste Keijunkuun Merja oli syntymäkunnassaan toukokuun  8. päivä pitämässä ystävättären kanssa kutsuja naisille ja ohjelmassa oli Detox - jalkakylpyjä. Kuvassa on kaksi erilaista tulosta :). Päivä koostui ihanista kohtaamisista sekä kylvyistä ja myös tutustuimme yhdessä ihaniin LR- tuotteisiin.

 Jalkakylvyn hyötyjä ovat:
- poistaa myrkkyjä ja kuona-aineita kehosta, jotka voivat aiheuttaa terveysongelmia
- auttaa puhdistamaan huonoa ihoa
- auttaa passivoimaan viruksia, bakteereita, sieniä ja hiivaa
- edesauttaa päänsärkyongelmissa
- hidastaa ikääntymistä ja parantaa kehon joustavuutta
- nuorentaa ja energisoi kehoa
- tehostaa ravinteiden imeytymistä
- poistaa raskasmetalleja
- lisää energiaa
- nopeuttaa toipumisaikaa sairauksista ja vammoista
- lisää kehon happipitoisuutta
- auttaa lievittämään kipua ja jännitystä
- parantaa unenlaatua
- vähentää tulehduksia ja nesteen kertymistä
- auttaa tasapainottamaan immuunijärjestelmää

 Jalkakylvystä saa vaikkapa sysäyksen elämänmuutokseen tai uuden elämäntavan aloitus sopii tämän jälkeen mitä parhaiten. Monesti myös uusi vuodenaika on helpompi ottaa vastaan kun on puhdistuksen tehnyt tämän avulla.

 Hoitopiste Keijunkuun valikoimiin on myös tullut LR-tuotteet. LR-tuoteperhe on laaja, ja tilata voimme aivan kaikkia niitä. Toki Hoitopiste keskittyy lähinnä hyvinvointituotteisiin sekä esim. fluorittomaan hammastahnaan, aloevera tuotteisiin ulkoisesti sekä alumiinittomaan deodoranttiin.

Aivan huippulaadukkaita tuotteita , ja uusia sekä vanhoja ystäviä tuo tuoteperhe on tuonut tullessaan.


10.5. Isokyrön Ylipään Nuorisoseuralla järjestettiin Naisten Messut. Ilokseni Hoitopiste Keijunkuu sai sinne kutsun :).

Mahtavaa oli, että Hoitopiste Keijunkuu sai osakseen paljon mielenkiintoa ja Ihana ystäväni Marketta oli suurena apuna, kun annoimme messuvieraille maistiaisia huippu-stressinhallinta tuotteesta Mind Masterista :)
 Messuvierailu oli ihana kokemus, myös siellä oli kohtaamisia ...

 Uskon edelleen, että sattumaa ei ole, ja joskus vaan tietyt ihmiset kuuluukin tavata ja he jättävät jonkun jäljen elämääsi. Joskus polkua kuljetaan vuosia yhdessä, sitten tiet eroavat kunnes ne jossain kohtaa voivat uudelleen kohdata. Todeta voi myöskin maailman pienuuden ja kätilöyden ihanuuden. Kovin ajatuksia herättävä oli viime viikko ja samoissa merkeissä toukokuu jatkuu.

 Ilolla ja hieman hämmentyneenäkin totean, että elämän kivikoissa joskus on vaikea vaeltaa ja tuntuu että joskus ei suuntakaan ole selvillä. Sitten kuin ihmeen kaupalla ympärillä on  aivan suunnattoman ihana joukko ihmisiä kuuntelemassa ja valaisemassa polkua - auttaen ja tukien kulkua. Eilen sitten omassa pihassa huomasin viime vuotisten orvokkien levinneen kivialueelle, jonka olimme tehneet. Se kuvasti juuri sitä samaa tunnetta jonka olen saanut ja kuinka Kiitollinen Olenkaan saamastani tuesta ja sanoista - Ilon ja Onnellisuuden tunnetta ei voi sanoin kuvata, jota tunnen jokaista henkilöä kohtaan. Mutta kuva puhukoot puolestaan ....



sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Wish it, Dream it, Do it

Ihanaa Huhtikuuta!

Kova työ määrätietoisesti alkaa tuottaa tulostaan. Pitää toivoa, Pitää Unelmoida tai jopa niin että elää kuin unelma olisi jo toteutunut ja sitten pitää Tehdä niin - ikäänkuin viedä asiaa oikeaan suuntaan tavoitteellisesti, edelleen luottaen vahvasti asiaansa.

 Kerroin aiemmin väsymyksen selättämisestä ja olen listannut asioita millä tavoitteeseen päästään ja nyt saan korjata siitä hedelmää.
 Olo on kuin toisella ihmisellä!

  Viime viikolla kirjoitin kiitoksia loistavalle lääkärille, joka kohtasi minut yksilönä, ihmisenä oireineen. Ei ylipainoisena valittajana vaan todellisena ihmisenä, joka haluaa voida hyvin.
 Uskomatonta mutta totta muutosten lista on jo pitkä...

 Uni on rauhallista ja yhtäjaksoista.
 Paino on pudonnut 5kg ilman erityisiä muutoksia aiempaan (paitsi tuo nukkuminen ja vähäinen hiilarien vähentäminen)
 Kuukautiskivut ovat vähentyneet ja kierto säännöllistynyt - pidentynyt normaaliksi.
 Jaksaa koko päivän touhuta ja illalla tulee luonnollinen väsymys
 Vatsa toimii hyvin
  Iho ei ole enää aivan niin rutikuiva kuin se on ollut.
  Koko kehon kiputila on POIS!!!
  Jaksan innostua asioista eritavalla ja toteuttaa innostustani.
  Lyhyt pinnaisuus on selkeästi vähentynyt, kun kipu ja väsymys ovat vähentyneet.

 Siinä aluksi muutamia muutoksia :)

Hoitopiste Keijunkuullekin kuuluu taas uutta.
Vyöhyketerapian diplomiopinnot etenevät ja olen saanut oppia vauvojen koliikkohoitoja sekä lasten vyöhyketerapiaa. Pienet asiakkaat ovat lämpimästi tervetulleita! Pienet saavat nopeasti helpotusta masuvaivoihin, korvatulehduskierteisiin ym. vaivoihin vyöhyketerapialla. Ihana lääkkeetön vaihtoehto ja kantaa pitkälle.

Keijunkuu on myös ottanut toimintaan mukaan tuoteperheen jossa on mm. loistava probioottivalmiste ja huippulaatuinen omega 3 valmiste. Haluan tarjota asiakkaille hyvälaatuisia tuotteita, joilla saadaan nopeasti kehon tasapainoa kuntoon.

Hoitopiste Keijunkuu sai myös kutsun messuille. Ihanat Naisten Messut pidetään Isokyrön Ylipään Nuorisoseuralla lauantaina 10.5. 2014 klo 12 - 15. Tule sinäkin kurkistamaan ihanaan tapahtumaan ja kysymään sinulle sopivista hoitomuodoista tai pienille ostoksille - ihania tuotteita on varmasti tarjolla.


maanantai 10. maaliskuuta 2014

Uutta luomassa

Intouduin kolleegani postauskista ja bloggailusta ja päätin heti kokeilla erästä pihan yrttiä - Vuorenkilpeä - siitä kuivaten valmistuu Siperian teetä. Kotitekoista energiajuomaa.

Ruskeat lehdet pestään huolellisesti ja valutetaan tai kuivataan pyyheliinalla. Sitten vaan kuivumaan. Kuivatin lehtiä rapeiksi kiertoilmauunissa, mutta varmasti kasvikuivuri tai kuuma uunin pankko ajaa saman asian.

Kuivista lehdistä tehdään teejauhetta.
Jauheesta keitetään uute : 2 ruokalusikallista 3 desilitraan vettä
                                          keitetään 10 min. ja
                                          jätetään hautumaan puoleksi vuorokaudeksi

Juomaan käytetään uutetta 3 tl / 1dl vettä

Siperian tee lisää energiaa ja parantaa hapenottokykyä. Siispä testaamaan ;).



Intouduin luomaan myös Hoitopiste Keijunkuulle simppeleitä kotisivuja. Kotisivuilta löytyvät kuvaukset tekemistäni hoidoista, hinnasto sekä yhteystiedot. Muutamia kuviakin siellä jo on ja toivon mukaan vieraskirjaan kertyy kommentteja ja myös yhteydenotot ovat toivottavia.

Kotisivut löytyvät : http://keijunkuu.suntuubi.com



Rakas välittäminen ja toisen huomioiminen

Rakkaus ei omista mitään,
eikä kukaan voi sitä omistaa.
Sillä Rakkaudelle riittää Rakkaus
- Tommy Tabermann-



Tommy Tabermann ja välittäminen ovat minulle tärkeitä molemmat ja jälleen kerran Tommyn runo kiteyttää ajatuksia rakastamisesta ja oikeasta välittämisestä. 

Tuntuuko sinusta joskus siltä että joku ihminen haluaa omistaa sinut kokonaan? Onko se oikein? Tulee jopa mustasukkaiseksi jos viihdyt muiden seurassa, kuitenkaan ei aina huomaa että itse haluaa olla rakkauden keskipiste. Onko tuo omistushaluinen sitten kuitenkin yksinäinen?

Oikea välittäminen on pyyteetöntä, hyväksyvää, vapaata ja tasapuolista.
Olemme erilaisissa elämäntilanteissa ja aina tasapuolisuus ei ole mahdollista, mutta oikea ystävyys ja suhde on sitä. Samoin parisuhde.  

Annetaan jokaisen suhteen kukoistaa ja ne joille ei ole kasvumahdollisuuksia tai ne eivät ole molempia osapuolia tyydyttäviä lakastukoot pois tarpeettomina.

 Hoivatkaamme ja hellikäämme hyviä ihmissuhteita. Matkaamme ihanaa matkaa, ja meillä on oikeus valita siihen juuri sellaisia kumppneita joille riittää RAKKAUS.

Maaliskuu maata näyttää

No niin yritetäänpä uudelleen, edellinen bloggaus katosi bittikartalta avaruuteen.

Ihana Ihana maaliskuu ja energia alkaa taas virrata.
Energiaa kävimme kuun vaihteessa tankkaamassa Ylöjärvellä Keijärven rantamaisemassa. Jäätä järvellä oli edelleen, mutta jotenkin se muistutti aikaa juuri ennen jäiden lähtöä. Ensin jää mustuu ja sitten se vain katoaa ja painuu pohjaan.

Voimaannuttava maisema, Ihana tapaaminen lapsuuden ystävän kanssa, ja vietetty aika tärkeiden ihmisten kanssa sai mielen iloiseksi ja onnelliseksi.

 Maaliskuun 1. päivä tehtiin myös uusi kuu. Keväinen uusi kuu antaa voimaa aloittaa ja tehdä uutta, ajattelematta tätä marraskuulla olin varannut ajan juuri tähän ajankohtaan toteuttaakseni pitkäaikaisen haaveeni. Luonnoksesta tehtiin totta ja upeat symbolit saivat kuvan.


"Vaikeuksien jälkeen löytyy sisäinen harmonia, yhdentyminen ja onnellisuus. Monipuolinen elämänrytmi. Feminiinivoima, Hyvän yliluonnollisia voimia. Transformatio ja uudestisyntyminen."

Tämän huikean toteutuksen takana on Lindarte Tattoo Vaasasta. Uutta tatuointia kannatti siis odottaa  18 vuotta. Sekä tekijä että kuva että paikka ovat loppuun saakka mietittyjä ja lopputulokseen voi olla enemmän kuin tyytyväinen. Kiitollisena siitä!

Nautitaan elämästä, pienistä hetkistä, kokonaisuuksista haasteineen. Seurataan luonnon muutoksia talviunesta, kuunnellaan lintujen iloista kevätlaulua . Välitetään ja rakastetaan läheisiämme ja annetaan heidän myös huomata sekä kuulla se. 





perjantai 21. helmikuuta 2014

Helmikuun kuulumisia

-Mitä syvemmin ymmärtää elävänsä ajattomuudessa,
sitä vähemmän merkityksen aika saa.
Kiire ilmiönä käy silloin mahdottomaksi



Tammikuussa jo kävi selväksi että jotain tulee muuttumaan. Sumupäisyydestä tehdään loppu!  Keho on ihmeissään, jotain on tekeillä - stressikö on liian suuri?  sanooko kilpirauhanen lopullisesti sopimuksensa irti? jyllääkö pöpö kropassa? ovatko kenties lisämunuaiset aivan uupuneet vai mitä ihmettä......

Päätin, että etsin sellaisen lääkärin joka välittää ja uskoo.... asetuin jonoon kilpirauhas-spesialistille ja kirjoitin kaksi sähköpostikirjettä .....
 Molemmilla tärppäsi, jonotusta jatketaan edelleen , mutta toisen lääkärin vastaanotolla on jo käytykin. 
 Myös kaikki omat kikat myös käyttöön ;) .... 
 VÄSYMYKSEN TAITTO:
 1. NUKU HYVIN , VAIKKA VÄKISIN..... Merjaa auttoi hyvin mieto melatoniini (1mg, josta otan ½tbl eli 0,5mg)
2. LIIAT HIILARIT VEKS.....itse jätin leivän tauolle
3. TARPEEKSI LISÄRAVINTEITA .... ystäväni Regulat tuli kuurina, sinkkiä, magnesiumia, c-vitamiinia,  d-vitamiinia, fortodolia, b-vitamiinia, seleeniä , rautaa ja minulle määrättiin jodia testin jälkeen. 
4. LISÄÄ HAPPEA... pienikin ulkona olo piristää ja happi alkaa kiertää kehossa
5. VETTÄ ... lisää nestettä verenkiertoon ja kuona-aineet kiertoon
6. VENYTTELYÄ JA RAUHOITTUMISTA ... musiikkia, energiahoitoja, hiljaisuutta, rentoutumista
7. ANNA ANTEEKSI ...ITSELLESI, SILLÄ ANKARIN OLET ITSELLESI

YES, taktiikka puree ja ehkäpä lääkityksen muutoskin, sillä kilpirauhaslääkitystäni muutetaan parhaillaan. Funktionaalisen lääketieteen taitava lääkäri teki perusteellisen mietinnän ja tutkailujen jälkeen päätöksen, että Thyroxin lääkitys aletaan purkaa ja tilalle tulee Armour ThyroiD , eläinperäinen kilpirauhashormoni ja toivomme että se auttaisi poistamaan vajaatoiminnan oireet.

Todellakin nyt melkein kaksi viikkoa olen ollut elossa uudelleen, ihanaa energiaa virtaa ja saan jopa jotain aikaiseksikin ilman että joudun pakottamaan itseni ;). Upea fiilis ja painokin on pudonnut, liekö hyvien unien ansiosta <3


Monenlaisia tapahtumia on mahtunut viime päivityksen jälkeiseen elämään ja valloittavia hoitokokemuksia olen saanut - se kannustaa jatkamaan tällä polulla eteenpäin. Innolla jatkan vyöhyketerapian diplomiopintoja ja janoan energiaparantamisen saloja yhä lisää - se on erittäin valloittavaa ja rakkaudellista hoitoa-jonka toivoisi ylettyvän ihan kaikkille ihmisille. 

 Hyvän värähtely on voimakas ja sen tunnistaa jos se tulee vastaan <3  




tiistai 14. tammikuuta 2014

Hämmästyttää kummastuttaa ja sitten taas löytyy valoa ja uusia ulottuvuuksia matkalla....

Photo: When you emit light you help people see because your light wakes them up.

~Thich Nhat Hanh♥

Vuoden loppu joulun jälkeen ja uuden vuoden alku ovat olleet melkoista mylläkkää, kehokin on ihmetellyt oloaan ja väsymys on suunnatonta.

Unien näkemisen aika joululta loppiaiseen oli jo sinänsä melkoista prosessointia ja 1.1.14 tehtiin vielä uusikuu. Kaiken tuon lisäksi saimme mojovan annoksen aurinkomyrskyä sadesään muuttuessa pakkasiksi.

Omassa kehossani olen siis tuntenut väsymyksen ja toisaalta unettomuuden sekä erilaisia kiputiloja. Mutta WAU , ne herättivät toimimaan. Pitää tehdä jotain kun hälyytys on päällä.

 Ensiksikin jätin leivän pois ruokavaliosta, askeleena muidenkin hiilihydraattien vähentämiseen. Ja ystäväni Regulat palasi tauoltaan käyttöön. Vaikutusta alkaa jo tulla, ihanaa!
 Uni ihmettelee vieläkin oloaan, stressi tekee varmasti osansa.... mutta se mitä eniten olen olostani tulkinnut tuli valoon.... OLISIKO TÄMÄ SITTENKIN lisämunuaisten uupumus?

Erittäin yleinen, erityisesti kilpirauhasen vajaatoimintaa potevilla ja täysin alidiagnosoitu - vaatii omaa aktiivisuutta ja hieman "erilaisen lääkärin"

OIREINA SEURAAVAA:
  • Hermostuneisuus
  • Uupumus
  • Käsien tärinä
  • Lihasheikkous
  • Sydämen tykytys
  • Ylivirittyneisyys
  • Paniikkihäiriö/paniikinomainen tunne
  • Heikotus
  • Heikko stressinsietokyky
  • Vaikeus suoriutua sosiaalisista tilanteista
  • Keskittymisvaikeudet
  • Äkilliset mielenmuutokset, herkkyys
  • Ylireagointi
  • Malttamattomuus
  • Huimaus noustessa seisomaan
  • Ärtyneisyys
  • Hypoglykemia
  • Huono palautumiskyky stressistä ja liikunasta
  • Flunssankaltaiset oireet (heikko vastustuskyky)
  • Päänsärky
  • Koko kehon särky/kolotus
  • Herkkä iho
  • Kömpelyys (tavaroiden pudottelu, esineisiin törmäily)
  • Sekavuus
  • Jatkuva nälän tunne
  • Painon lasku
  • Alaselän kipu
  • Tylsyys, mitäänsanomattomuus – masennuskenkaltaiset oireet
  • Sumupäisyys (ennen seuraavaa kortisoliannosta)
  • Hapen pakonomainen haukkominen (Air hunger)
  • Heikotus
  • Pyörrytys, pyörtyily
  • Oksentelu
  • ripuli
  • tummat silmänaluset
  • heräily keskellä yötä tuntikausiksi
  • jatkuva virtsaamistarve
  • allergiat            
 
Silmät suurella luin oirekuvausta uudelleen ja uudelleen, se on siinä....nyt vaan aktiivisesti etsimään apua. Onko helmikuu liian kaukana? Yhteydenottoja on tehty jo, toivotaan niiden poikivan apua. Testi uupumukselle on hintava, mutta ajatus siitä että sumussa eläminen olisikin vuosien jälkeen ohi houkuttelee valtavasti.

 Kovasti työtä on jo tehty ja hiljentyminen sekä rauhoittuminen auttavat lisämunuaisia. Elämänmuutoksia on myös edessä, ne tulkoot mukaan tekemään työtään kehonkin tuomiseksi mielen tasolle.

 Suurella ilolla kuuntelin Astron poikien horoskooppia neitsyelle vuodeksi 2014, ja ihmettelin sitä suuresti, mutta parantajana neitsyt taitaakin aloittaa itsestään ja omasta kehostaan.
 Myös ihanat viestit kannustavat tekemään tätä perustavaa laatua olevaa työstämistä.

9.1.
 Nyt on sinun aika. Sinun omat jutut korostuu tänä vuonna.
 Ihania juttuja. Toteuta vain niitä hulluimpiakin ideoitasi .
14.1
Gentleness – Lempeys

Arkkienkeli Sandalfon: ”Ole hyvin lempeä itsellesi tällä hetkellä. Ympäröi itsesi lempeillä ihmisillä,
 tilanteilla ja ympäristöillä.”

Lisäviesti: Sandalfon toivoo voivansa auttaa sinua tuntemaan olosi rauhalliseksi ja keskittyneeksi ja
hän neuvoo erityisesti, että aloitat kuuntelemalla lempeää musiikkia. Soita sitä minne tahansa menetkin.
Puhu hiljaa ja harrasta hidasta, rytmikästä liikuntaa, kuten musiikin tahtiin keinumista tai joogaa.
Älä osallistu kiistoihin tänä aikana. Vetäydy sen sijaan ristiriidoista kun elvytät henkeäsi ja tulet yhä vahvemmaksi.
Lykkää päätöksen tekoa tällä hetkellä.
Tiedät täsmälleen mitä tehdä, kun lempeä retriittisi on ohi.

Työskentely Arkkienkeli Sandalfonin kanssa: Sandalfonin aura on tyynnyttävän ja viileän turkoosin värinen,
kuten läpikuultava trooppinen meri. Meditoi tämän värin parissa tai kanna kiveä,
joka on yhteydessä hänen energiaansa – turkoosia – ja tunne, kuinka sydämen lyöntisi ja hengityksesi hidastuvat.
Sandalfon voi auttaa sanojesi ja tekojesi muuttumista ystävällisiksi ja lempeiksi, mutta silti tehokkaiksi.
Koska tämä arkkienkeli yhdistetään musiikkiin, voit tuntea hänen läheisyytensä voimakkaasti, kun kuuntelet musiikkia,
laulat tai soitat jotain instrumenttia.



Myös silmiini tuli Kiinalaisen Lääketieteen luovakehä ja siinähän se viesti oli myös....
munuaisen elementti on vesi,
vesi kastelee puuta,
puu ruokkii tulen,
tuli/tuhka ravitsee maata,
maasta saadaan metallia.....






Kiitos tänäänkin elämän oivalluksista <3