Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 12. joulukuuta 2013

12 yötä jouluun on...

Ihana joulukuu on pitänyt sisällään paljon tapahtumia ja monenlaisia ajatuksia herättäviä tapahtumia.

Enitenhän minua on puhuttanut jo monta kertaa se aito välittäminen. Taas kerran pyydän jokaisen lukijani välittämään aidosti edes ihan vähän - se kantaa pitkässä juoksussa kaikista pidemmän matkan. Aito lähimmäisen rakkaus.

Mistä sitten aloittaa? Vaikkapa siitä että varustaa heijastimin itsensä liikkuessaan pimeässä,  ja lapsensa aamuisin koulumatkalle! Kauhunsekaisin tuntein olen autolla ajaessani tehnyt paniikkijarrutuksia, kun yhtäkkiä edessäni on mustiin tai tummiin pukeutuneita pieniä ja isoja kävelijöitä sekä pyöräilijöitä. Olen pyytänyt omilta enkeleiltäni itselleni suojaa ja varjelusta etten vahingoita ketään joka ilman heijastinta kulkee. Heijastin on siis halpa henkivakuutus!

Toiseksi listaisin  erilaisuuden sietämisen. Harri Moision koskettava kirjoitus Pohjalaisessa sai taas ajattelemaan sitä umpimielisyyttä mikä vallitsee.
 Puhutaan kauniisti integroinnista ja mukauttamisesta, mutta kysymys on kuitenkin perimmäisesti asenteesta. Olemme valtavan rikkaita kun yhteiskunnassa on erilaisia yksilöitä, kun vaan valtava tasapäistäminen saataisiin loppumaan. Toki, en voi olla kritisöimättä meidän koulujärjestelmää, joka edelleen haluaa että kaikki mahtuisivat samalle viivalle - ei oppimishäiriöisiä, hitaita tai erilaisia oppilaita, ei myöskään liian nokkelia tai nopeita neroja , vaan niitä jotka tekevät kuten tasapäistäminen vaatii.
 Voidaanko näistä lapsista sitten vaatia suvaitsevaisia, joustavia ja ei rasistisia?!

 Viimeisenä laitan listaan ITSESTÄ VÄLITTÄMISEN - sen kuuluisi olla ensimmäisenä, jotta voisi välittää muista. Terve itsestä välittäminen tuo lisää energiaa ja iloa välittää myös muista.

 Jos sinun on vaikea välittää itsestäsi, kehottaisin sinua hakeutumaan ihaniin luontaishoitoihin. Sinua hoidetaan, sinusta välitetään, sinua kuunnellaan, olet upea ja arvokas ihminen, jolla on tunteet ja mielipiteet.

 Rakkautta ja välittämisen iloa kaikille !!

 Toivottaa Keijunkuun Merja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti