Aihe putkahti mieleeni jo joku aika sitten, kun sovimme lapsuuden ystävien kanssa tapaamisesta tänä kesänä. Olemme kaikki jo menossa kohti keski-ikää, mutta mieli lienee alle 20v hieman kehittyneempänä, mutta uskonpa vakaasti että se sama hörskötys sieltä löytyy kun tavataan.
Viime tapaamisesta on kulunut liian kauan aikaa, mutta kuitenkaan ystävyys ei katoa minnekään ja he ovat niitä rakkaita ja tärkeitä, joiden kanssa juttua jatketaan siitä mihin viimeksi jäätiin. He tuntevat minut parhaiten, heille voi kertoa elämän murheet ja ilot, he näkevät nenän asennostakin jos joku on pielessä, rakkaudella ja välittämisellä sanotaan kipeitäkin asioita ja puhutaan suoraan - sillä sitten myös nauretaan, itketään, lohdutetaan ja halataan.
Oikein mietin, että kauankohan me ollaan jo tunnettu.... muutaman kanssa jo lienee vuodesta 1974 ja ei kauas mene muutkaan.
Eräs ihana asia elämässä on myös pienet muistot omasta lapsuudesta. Minulla on muutama mekko, oma neuvolakortti, ja ainakin yksi lautanen, jonka äiti oli säilyttänyt. Lautanen onkin kulkenut jokaisessa kodissani ja aina välillä saatan siihen laittaa jotain tarjolle. Käytössä siis on, ei missään laatikossa pölyttymässä.
Saimme askarrella lapsena ja kuva palautettiin paikalliseen pankkiin, ja palautui meille sitten kullekin lautasena - kertoo tarina. Erityisen iloinen olen, että oma lautaseni on ollut tallessa.
Koti, perhe, terveys, vapaus..... sielun hyvä olo. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään. Elämässä on paljon syytä olla kiitollinen ja tärkeitä asioita on lopulta todella paljon.
Toisinaan se on pörröinen tuulen tuivertama tukka, ja perhonen. Joskus se on kuppi kuumaa kahvia, rauhassa nautittuna. Voit valita miten sen näet, ei mitään niin huonoa etteikö jotain hyvää.
Välillä voi itselleen hymyillä, kun mielessä alkaa soimaan Monty Pythonin ... Always look on the bright side of life.[whistle]Always look on the light side of life.[whistle]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti