Esimerkki välittämisestä parhaimmillaan

 

Aki Wequ Nylund 

postasi jo toukokuussa facebookin statukseensa näin:

Just. Kävin lähikaupassa (siis Alepa) tankkaamassa puolityhjän jääkaappimme sisältöä ennen viikonlopun työrupeamaa, ja poistuessani kaupasta lähestyi minua uloskäynnin välittömässä läheisyydessä n. 12-vuotias paikallinen räkänokka.
Tämäkin kaveri on pyörinyt kaupan nurkilla useasti tupakkaa ja milloin mitäkin pummaten, muiden samaan ikäluokkaan kuuluvien opiskellessa ahkerasti kivenheiton päässä sijaitsevassa oppilaitoksessa. Seurasin poikasen lähestymistä kauppakassia roikottaen, ja odotin mitä tuolla esipuberteetin kukkasella on mielessä. "Voisitsä käydä ostamassa mulle sikspäkin karjalaa ja punasen äl-ämmän, sellaisen isomman askin?", kysyi nykyinen / tuleva sosiaalitapaus rutistaen ryppyistä kahdenkympin seteliä likaisessa teinipojan kädessään.
Katsoin pikkumiestä arvioiden ja mietin että eikö se muista kysyneensä minulta tätä samaa noin 20 kertaa vastaukseni ollessa aina sama puolityly ja huvittuneen kielteinen? Nappasin kaverin kaksikymppisen ja laitettuani ostoskassini säilytyslokeroon, marssin takaisin tuonne S-ryhmän ostoparatiisiin. "Äläkä sitten yritä vittu oharia, tai mä vittu teen.... jotain!!!" - huuteli kaveri perääni kun nappasin ostoskorin sisäänkäynnin vierestä.
Kassalla pakkasin ostokset keltaiseen alepan mainoskassiin, iskin silmää kassatytölle hänen ihmetellessä silmillään ostoksiani, ja painuin kaupan ulkopuolelle jossa varhaisteini jo odotteli kiilto silmissään.
Kun kaveri sitten avasi "ostoskassinsa" hamuten sen sisältöä, pääsi hänen suustaan sihisevä "Mitä vittua...", kun hän tuijotti muovikassinsa pohjalla odottavia kahta Smurffi-limupulloa, sipsipussia, valion suklaatuuttia ja läjää Muumi-tikkareita. Lämäytin kaverille saman rypistyneen kaksikymppisen takaisin, ja sanoin että nyt ostoskassisi sisältö vastaa minun näkemystäni hänen ikäisensä vaippapöksyn perjantai-llanvietosta, ja kehotin laittamaan yhden vihreän Muumi-tikkarin suuhun (ne on parhaita!) ja lähtemään jolkottamaan kotiaan kohti, ennenkuin suklaatuutti sulaa muovikassissa syömäkelvottomaksi. Muistutin vielä illan lätkämatsista ja kehotin säästämään herkkuja myös otteluun. Annoin vielä matkamuistoksi puhelinnumeroni todeten että jos esim. terve moottoriharrastus kiinnostaa itsensä tuhoamisen sijaan, niin saa soitella 24/7.
Kaveri tuijotti minua naamafinnit hehkuen, ja sanoi hassunkuulloisella ja ikäiseltään todellakin kuullostavalla kimeähköllä äänellä "kiitti...ööö.. ja... öh... hyvää viikonloppua", tunki kaksikymppisensä takaisin taskuun ja lähti kohti kaupungin vuokrakiinteistöjä joissa hän nähtävästi vanhempiensa kanssa (toivottavasti) asustelee.
Katselin hetken tuon nuorisotoivomme askellusta märällä ja halkeilleella asfaltilla, ja ajattelin ettei ikinä saa luovuttaa toivoa oman elämänsä suhteen, eikä koskaan saa lakata välittämästä itsestään eikä kanssa-ihmisistä. Ei koskaan.
 

Muutama päivä sitten status päivitys sai uutta suosiota, ja tykkääjiä jo 51254.... Aki oli siis välittämisen malli monelle, mutta haastankin meidät kaikki olemaan yhtä rohkeita kuin hän. Aloitetaan jo tänään, VÄLITÄ SINÄKIN LÄHIMMÄISESTÄSI JO TÄNÄÄN.