Sain taas tänään mahdollisuuden, ja olen siitä erittäin kiitollinen, sain sopia asian joka on painanut mieltäni ja siitä aiheutuneet murheet saavat nyt jäädä unholaan.
Miksi en käyttäisi uuden päivän suomaa armollista mahdollisuutta useimminkin. ?
Voin antaa anteeksi, voin pyytää anteeksi. Voin ottaa uuden suunnan elämässäni..... tai voin jättää ne käyttämättä.
Sisareni kirjoitti mietekirjaansa tänään näin:
"Tulen surulliseksi siitä etten aina ymmärrä ihmisiä. Surullisemmaksi tulen, kun ihmiset eivät ymmärrä minua. On hulluutta että ihmiset luulevat toisten pystyvän lukemaan ajatuksia kun se ei ole mahdollista. Meistä on tullut loukkaantujia ja ihmisiä jotka eivät anna anteeksi pienimpiäkään toisen tekemiä virheitä tai sanoja. Muistelemme kymmeniä vuosia vanhoja asioita joita pyöritämme unissammekin, emmekä anna muille mahdollisuutta kehittyä ihmisinä ja luulemme toisten maailmankuvien olevan aina samoja. Toivon uskoa ja inhimillisyyttä tähän maailmaan ja katseita tulevaisuuten ja anteeksiantoa. Niin kauan kun on elämää on toivoa"
Ihana herätä ajattelemaan, että todellakin -toivoa on!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti